Syksyä ja suppiksia

Suppilovahverokausi jatkuu tänä vuonna näköjään hyvin pitkälle! Viime vuonna tähän aikaan oli lunta ja pakkasta, pulkat oli lasten kanssa kaivettu esiin, ja laskimme mökillä mäkeä innosta piukeina. Tänä vuonna kepeässä vesitihkussa ei ollut pulkalla laskemisesta tietoakaan. Mutta metsästä löytyi yhä uusia suppilovahveroita! Suppilovahveroihin liittyy todellinen löytämisen riemu! Ne 

Suppikset ovat siitä kiitollisia, että niistä roskat rapsittua ne kuivuvat kuin itsestään. Jätän ne tarjottimelle takan päälle. Sieltä sitten korjaan rasioihin rapsakoina. Mustat torvisienet kuivaan samalla tavalla. Myös ohuet tattiviipaleet sain kuiviksi tällä keinolla. Tatteja tosin on löytynyt tänä vuonna vain yksi. 

Lapset eivät kovin innokkaita sienten syöjiä ole. Ehkä joskus salaa saattaa lihapullataikinaan livahtaa, köhköh. Mieskään ei kovin sienistä välitä, joten saan herkutella koko sienisadon lähes yksikseni. Mutta sieniretkelle lapset tulevat mielellään. Sienien etsintä on jännää! Kantarellin keltainen pilkahdus on ehkä se helpoin ja palkitsevin. Ja aina löytyy muutakin jännää ihmelteltävää - kasveja, maisemia, ötököitä, keppejä, kiviä, sammalta. 

Metsäretket ovat myöskin kivoja kahdenkeskisiä hetkiä lasten kanssa. Kun lapsia on kolme, on tosi tärkeää muistaa huomioida jokaista erikseen silloin tällöin. Metsäretki eväineen, rauha jutella tärkeistä asioista, sivutuotteena sienet tai marjat. Siinä on mainiota äiti-lapsi -laatuaikaa. 

Kuvat eivät tällä kertaa ole viime viikonlopulta, vaan siinä näette aikaisempia kantarelli- ja mustatorvisienisaaliita. Instagramista voit myös käydä kurkkaamassa viikonlopun päivitykset, siellä vilahtaa suppis. 

Syksyisiä tunnelmia

Nimenomaan syksyisiä, vaikka monena talvena näillä korkeuksilla on jo saatu ensilumikin. Tällä viikolla on ollut jopa niin lämpimiä päiviä, että on saanut olla paitahihasillaan ulkona, auringon lämmöstä nauttien. 

Mökillä emme ole käyneet kahteen viikonloppuun. Tämmöinen hidastaminen on ihan normaalia vuodenkiertoa meillä. Myöhäissyksyllä mökilläkäyntien tahti hidastuu. Talvella se pysähtyy hetkeksi kokonaan. On välillä ihanaa elää kaupunkielämää, pitää rauhallinen pizzaperjantai koulun ja töiden jälkeen sen sijaan, että hirveällä kiireellä lähdetään roudaamaan perhettä maalle. On aika antaa tilaa omille ja lasten harrastuksille, ystävien tapaamiselle, omasta kodista nauttimiselle. 

Tulevana viikonloppuna ja sitä seuraavana kuitenkin maaseutu kutsuu, ja se tuntuu nyt tosi ihanalta pienen tauon jälkeen. Tässä vuodenajassa parasta on rauha. Luonto on hiljaa. Puista ovat lehdet pudonneet. Talvi hiipii kohti. On levon, pysähtymisen, sisäänpäin kääntymisen aika. 

Puolukoita

Puolukka-aika on ensipakkasten myötä ohi, mutta tässäpä muutama fiilistelykuva yhdeltä muutaman viikon takaiselta marjankeruureissulta. Iloluodon ympäristössä on paljon erityyppisiä puolukkapaikkoja, joten kehnompanakin marjavuonna niitä jostain löytyy. Tänä syksynä riesana olivat joka paikassa jäljellä olevat valtavan mustikkasadon jämät, jotka pyrkivät puolukkaämpäriin. 

Tarkkasilmäisimmät huomaavat myös vihreässä ämpärissä olevan kantarellin. Olen himomarjastaja ja -sienestäjä. Sienestäjän näkökulmasta tämä kesä ja syksy ovat olleet todella huonoja. Heinäkuulla vähän kaikkia sieniä alkoi yhtäkkiä nousta joka paikasta. Sitten tuli kuivuus, sienet ja rihmastot kuivuivat. Rouskuja ei ollut käytännössä yhtään. Yksi herkkutatti löytyi tänä vuonna. Sen kuvaa voi käydä ihastelemassa Iloluodon Instagramissa. Löytyy sieltä paljon muitakin kivoja kuvia. 

Huonosta sienivuodesta huolimatta löytyi aika kivasti kantarelleja kesän ja syksyn mittaan. Minulla on hyvät kantarellipaikat tiedossa ja metsissä kulkiessa löydän niitä aina lisää. Myös suppilovahveroita löysin jonkun verran syksyllä, mutta ne jäivät kuitenkin aika pieniksi. 

Postauksen ensimmäisessä kuvassa kykin lapseni kuvaamana rohmuamassa puolukoita poimuriin. Punainen pipo syystä että juuri tuona päivänä oli hirvenmetsästyskauden ensimmäinen päivä, ei vara venettä kaada. Marjastus on todella lempipuuhaani. Siinä saa rauhaa, hiljaisuutta, luonnon ihmeitä, aromaterapiaa, liikuntaa. Ja ilmaista, hyvin ravinne- ja vitamiinipitoista ruokaa! Suoranaista superfoodia. 

En oikein ymmärrä ihmisiä, jotka eivät marjasta. Täh, mitä ne syövät talvisin? (No hei, tiedän toki, että ne syövät  kynsiään  hedelmiä.) Nauran partaani kun mussutan mustikkapiirakkaa talvella. Varmaan banaanipiirakkakin on ihan hyvää. Muah-hah-hah-haa. 

Tältä vuodelta marjastukset on taputeltu. Viimeksi kävin karpaloita keräämässä meidän omilla tiluksilla sijaitsevalta pieneltä suolta. Niitähän voi kerätä yhäkin ja läpi talven, eli jos vuoden marjastuskiintiösi ei ole vielä täynnä, etsipä suo! 

Minkäslaisia marjastajia siellä toisessa päässä?

Mökin tärkeitä tavaroita

Mökkielämässä minulle tärkeää ovat vanhat tavarat ja esineet, jotka saavat uuden elämän itselleen sopivassa ympäristössä. Niiden mukana kulkee pieni pala omaa, perheen ja suvun historiaa. Vanha, kulunut, pariton, paikattu, unohdettu. Yhdessä niistä tulee jotain uutta. 

Syksyn illat

Nyt ovat käsillä ihanat pimenevät alkusyksyn illat. Kesän valossa arkisiksi muuttuneet paikat näyttävät taas vähän jänniltä. 

Kasvimaan kuulumisia

Meillä on mökillä isohko kasvimaa. Puutarhurin vuosisykli menee osapuilleen näin: Varhain keväällä iskee kauhea kaipuu, puutarhuri shoppailee siemeniä ja unelmoi sormien upottamisesta multaan. 

Kylvöaikaan ollaan tarmoa täynnä! Sitä, tätä ja tuota! Kaikki vapaa-aikahan siihen uppoaa ja selkä kipeytyy kylvöhommissa, mutta into on suuri. Sitten tulee viikkokausien kitkemisperiodi. Tämän puutarhurin kasvimaa on niin iso, että kun toisessa päässä pääsee loppuun, on vesiheinä vallannut jo toisen pään aivan täysin. Porkkanantaimia vesiheinän seasta etsiessä iskee epäusko ja itseinho. Olenko täysi taukki? Taas tämä kesä on tätä. Jossain vaiheessa rikkaruohoja on jo niin paljon, että sitä vihaa itseään ja kasvimaataan hyvin syvästi. Idiootti! Porkkanat maksavat alle euron kilo, miksi hankkia niiden vuoksi näin paljon vaivaa elämäänsä. Meidän leveysasteillamme satoa saa odotella pitkälle kesään. Kirpat syövät rucolat ja retiisit. Olenko muka istuttanut tähän jotakin, vai ovatko nämä vain rikkaruohoja? Joskus sattuu heilurihara kipeästi istutettuun riviinkin, hupsista ***. 

Juuri kun puutarhuri on valmis maisemoimaan koko helvetin kasvimaan lopullisesti, hiipii satokausi kuin varkain ja muuttaa kaiken. Ensin ehtivät salaatit, sitten yrtit, kukat... Mansikat! Mikään ei voita sitä tunnetta, kun mökkiviikonlopun ruoanlaitto alkaa kierroksella kasvimaalla. Omat perunat, porkkanat, salaatit, pavut, herneet... On lehtikaalia, yrttejä, kesäkurpitsoja, punajuuria... Metsästä sienet ja marjat. Kauppareissuillakin sen huomaa, ostoskärryyn tarvitsee hankkia vain maidot ja lihat ja sensellaiset. Puutarhuri kukoistaa ja alkaa jo suunnitella ensi kesän viljelypaikkoja ja lajeja. Koko kesän jatkunut kitkemisketutus on haihtunut loppukesän tuuleen. 

Tänä vuonnahan kesä oli pitkä mutta kylmä, joten kasvimaakin kasvatteli satoaan hyvin hitaasti. Mutta kaikella on aikansa ja paikkansa. Nyt elämme onnellista satokautta. Porkkanapenkkiä harvennetaan syömällä. Hernesato on joutunut. Kesäkurpitsat voivat huonosta kesästä huolimatta hyvin ja näyttävät antavan satoa. Kukat koristavat kasvimaata siellä täällä ja elämä hymyilee. 

Mites teillä muilla, onko kasvimaaharrastuneisuutta? Tai onko se kenties lähtenyt täysin käsistä kuten meillä? 

terkuin

Kaisla

Retki kansallispuistoon

Heinäkuussa teimme mökiltä käsin retken läheiseen kansallispuistoon, Etelä-Konneveden kansallispuistoon. Kansallispuisto koostuu vesi- ja maa-alueista. Nyt kävimme tutkimassa jälkimmäisiä, eli kiipesimme Ukko-Kalajan luontopolun. 

Suosittelemme lämpimästi! Reitti on aika rankka, eli ihan pienten lasten kanssa on oltava varovainen tai vastaavasti tiedettävä helpompikulkuiset reitit. Suora nousu Vuori-Kalajalle on välillä aivan pystysuorassa kalliossa kiipeilemistä. Lisäksi puistossa on todella häikäisevä näköalapaikka, jossa sitten pitää lapsosten kanssa kyllä olla tarkkana. 

Näköalat ja luonto ovat kerta kaikkiaan huikaisevan upeat täällä. En eläissäni ole missään nähnyt niin valtavia, ikivanhoja haapoja. Luonnontilainen erämaaluonto on käynyt harvinaiseksi puupeltojen Suomessa. 

Sitten seuraa isohko kuvapläjäys. Olkaa hyvä! 

Onko teillä vakio-retkikohteita omien mökkienne läheisyydessä? Tai muita retkitraditioita? Tästä on tullut meille yksi jokavuotinen traditio. 

terkuin
Kaisla

Merimerkki vuoren huipulla

Tässä Kalajanvuori tarjoaa 60 metriä korkean pystysuoran kalliopudotuksen Vuori-Kalajan lampeen sekä huikeat näköalat. 

Allekirjoittanutta pelotti. En uskaltanut lähemmäs reunaa korkeanpaikankammoisena. 

Haapalehto, jonka haavat ovat suurimpia koskaan näkemiäni, ehkä satojen vuosien ikäisiä. 

Ikivanhan haavan kaarnaa. 

Tätä voi jo sanoa paimenpuuksi! Halailimme näitä valtavia puita porukalla. 

Kenkä pieni vai puu suuri

Siinäpä se 6o metrin pudotus kuvattuna turvallisesti alhaaltapäin.

Heinäkuun herääminen ja kuvia järveltä

Tämä kesä on mennyt vauhdikkaasti. Iloluoto on päivittynyt ahkerasti Instagramissa, käykäähän täällä kurkistamassa. Päivittelen Instaa aika ahkerasti useamman kuvankin päivävauhtia! 

Mökillä on oltu, viileästä alkukesästä huolimatta. Blogi käynnistyy vähän yskähdellen, mutta täällä sitä ollaan! Kasvimaalla on värkkäilty ja elämästä nautittu, varsin viileistä keleistä huolimatta. Itse en ole mikään suuri helteen rakastaja, vaan oikeastaan viihdyn parhaiten siellä alle 25 asteen lämpötiloissa! Mutta kyllä kesässä muutama hellepäiväkin olla pitää! 

Tähän postaukseen laitan kuvia viime viikonlopun veneretkeltä. Meillä on vanha moottorivene, jota ilman jäisi paljon kokematta. Iloluotohan siis sijaitsee Ison Järven ja Pienen Järven välissä olevalla kannaksella, ja tämä Iso Järvi on niin iso, että soutaja ei jaksa kovin pitkälle. Moottoriveneellä huristelu mahdollistaa upean kansallispuistomaiseman tutkimisen. 

Seuraa Iloluotoa bloglovinin kautta

<a href="http://www.bloglovin.com/blog/14016337/?claim=66czf7kgay8">Follow my blog with Bloglovin</a>

Iloluoto on Instagramissa

Iloluoto on Instagramissa! 

Tähän mennessä on mm. savusaunottu, uitu 6,5-asteisessa vedessä, ihasteltu luonnon heräämistä kevääseen... Itse tykkään Instasta kovasti! Se on tosi helppo tapa seurata tykkäilemiään blogeja, ihmisiä... ja löytää aivan uusia ihania tuttavuuksia! Instan käyttö on helppoa ja nopeaa, kulkeehan se kännykässä taskussa koko ajan.

Tervetuloa seurailemaan. Käyttäjänimi on Iloluoto. 

Blogista, mökistä, minusta.

Olen perustanut tämän blogin siksi, että mökkielämä on koko ikäni ollut sydäntäni lähellä. Lapsuuden perheelläni oli mökki, mihin liittyy paljon ihania lapsuusmuistoja. Vain kiihkeimpinä teinivuosina en innostunut sinne menemään. Aika kului, tapasin mieheni, ja miehen mukana tuli myös maalla sijaitseva vapaa-ajanviettopaikka. Sitä olemme siitä lähtien rakentaneet, kunnostaneet, siellä lähes kaiken liikenevän  vapaa-ajan viettäneet. Ajan saatossa on perhe kasvanut, meille on syntynyt kolme lasta. Viereisissä mökeissä mökkeilevät sukulaiset, joten tämä entinen pientila on nykyään enemmänkin mökkeily- ja vapaa-ajan yhteisö ja elämäntapa, kuin pelkkä kesämökki tai vapaa-ajan asunto. Tulet tutustumaan meihin jatkossa paremmin, pikku hiljaa. 

Vaikka kovin haluaisinkin tätä blogia kirjoittaa ihan oikealla nimelläni, niin en sitä kuitenkaan uskalla tehdä. Vapaa-ajan paikat ovat kuitekin tyhjillään ennustettavan osan vuodesta. Meidänkin paratiisissamme on käärme kerran käynyt. Tiedättehän. Varkaat, jotka tulivat kerran kaikkien poissaollessa. He rikkoivat ja varastivat. Asiasta toipuminen vei vuosia. Sitä emme enää halua. 

Siksipä toivon, että et ota henkilökohtaisesti tätä pientä salaisuuden verhoa. En kerro ihan tarkkaan, ketä olemme. En kerro, missä tarkalleen olemme. Mutta me olemme! Aivan todellisesti ja jatkuvasti me olemme ja elämme tätä ihanaa mökkielämää. Ehkä saatat tunnistaa seudun ja paikan, jos olet täältä päin. 

Iloluoto-blogiin tulee jatkossa tallentumaan asioita: lifestyle, luonto, kasvimaa, ruoka, sisustus, retkeily, kalastus, veneily... Sellaista rentoa ja ihanaa maalaiselämää siis. Sillä sitä me Iloluodossa elämme. 


Lämpimästi tervetuloa! 

Kaisla

Tervetuloa Iloluotoon!

Iloluoto on rakas vapaa-ajan paratiisimme. Siellä mökkeilee kolmilapsinen perhe. Tästä alkaa uusi blogitarina. 

Lämpimästi tervetuloa mukaan!