.

.

torstai 5. marraskuuta 2015

Syksyisiä tunnelmia

Nimenomaan syksyisiä, vaikka monena talvena näillä korkeuksilla on jo saatu ensilumikin. Tällä viikolla on ollut jopa niin lämpimiä päiviä, että on saanut olla paitahihasillaan ulkona, auringon lämmöstä nauttien. 

Mökillä emme ole käyneet kahteen viikonloppuun. Tämmöinen hidastaminen on ihan normaalia vuodenkiertoa meillä. Myöhäissyksyllä mökilläkäyntien tahti hidastuu. Talvella se pysähtyy hetkeksi kokonaan. On välillä ihanaa elää kaupunkielämää, pitää rauhallinen pizzaperjantai koulun ja töiden jälkeen sen sijaan, että hirveällä kiireellä lähdetään roudaamaan perhettä maalle. On aika antaa tilaa omille ja lasten harrastuksille, ystävien tapaamiselle, omasta kodista nauttimiselle. 

Tulevana viikonloppuna ja sitä seuraavana kuitenkin maaseutu kutsuu, ja se tuntuu nyt tosi ihanalta pienen tauon jälkeen. Tässä vuodenajassa parasta on rauha. Luonto on hiljaa. Puista ovat lehdet pudonneet. Talvi hiipii kohti. On levon, pysähtymisen, sisäänpäin kääntymisen aika. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi, kysy, keskustele!