Kasvimaan kuulumisia

Meillä on mökillä isohko kasvimaa. Puutarhurin vuosisykli menee osapuilleen näin: Varhain keväällä iskee kauhea kaipuu, puutarhuri shoppailee siemeniä ja unelmoi sormien upottamisesta multaan. 

Kylvöaikaan ollaan tarmoa täynnä! Sitä, tätä ja tuota! Kaikki vapaa-aikahan siihen uppoaa ja selkä kipeytyy kylvöhommissa, mutta into on suuri. Sitten tulee viikkokausien kitkemisperiodi. Tämän puutarhurin kasvimaa on niin iso, että kun toisessa päässä pääsee loppuun, on vesiheinä vallannut jo toisen pään aivan täysin. Porkkanantaimia vesiheinän seasta etsiessä iskee epäusko ja itseinho. Olenko täysi taukki? Taas tämä kesä on tätä. Jossain vaiheessa rikkaruohoja on jo niin paljon, että sitä vihaa itseään ja kasvimaataan hyvin syvästi. Idiootti! Porkkanat maksavat alle euron kilo, miksi hankkia niiden vuoksi näin paljon vaivaa elämäänsä. Meidän leveysasteillamme satoa saa odotella pitkälle kesään. Kirpat syövät rucolat ja retiisit. Olenko muka istuttanut tähän jotakin, vai ovatko nämä vain rikkaruohoja? Joskus sattuu heilurihara kipeästi istutettuun riviinkin, hupsista ***. 

Juuri kun puutarhuri on valmis maisemoimaan koko helvetin kasvimaan lopullisesti, hiipii satokausi kuin varkain ja muuttaa kaiken. Ensin ehtivät salaatit, sitten yrtit, kukat... Mansikat! Mikään ei voita sitä tunnetta, kun mökkiviikonlopun ruoanlaitto alkaa kierroksella kasvimaalla. Omat perunat, porkkanat, salaatit, pavut, herneet... On lehtikaalia, yrttejä, kesäkurpitsoja, punajuuria... Metsästä sienet ja marjat. Kauppareissuillakin sen huomaa, ostoskärryyn tarvitsee hankkia vain maidot ja lihat ja sensellaiset. Puutarhuri kukoistaa ja alkaa jo suunnitella ensi kesän viljelypaikkoja ja lajeja. Koko kesän jatkunut kitkemisketutus on haihtunut loppukesän tuuleen. 

Tänä vuonnahan kesä oli pitkä mutta kylmä, joten kasvimaakin kasvatteli satoaan hyvin hitaasti. Mutta kaikella on aikansa ja paikkansa. Nyt elämme onnellista satokautta. Porkkanapenkkiä harvennetaan syömällä. Hernesato on joutunut. Kesäkurpitsat voivat huonosta kesästä huolimatta hyvin ja näyttävät antavan satoa. Kukat koristavat kasvimaata siellä täällä ja elämä hymyilee. 

Mites teillä muilla, onko kasvimaaharrastuneisuutta? Tai onko se kenties lähtenyt täysin käsistä kuten meillä? 

terkuin

Kaisla

Retki kansallispuistoon

Heinäkuussa teimme mökiltä käsin retken läheiseen kansallispuistoon, Etelä-Konneveden kansallispuistoon. Kansallispuisto koostuu vesi- ja maa-alueista. Nyt kävimme tutkimassa jälkimmäisiä, eli kiipesimme Ukko-Kalajan luontopolun. 

Suosittelemme lämpimästi! Reitti on aika rankka, eli ihan pienten lasten kanssa on oltava varovainen tai vastaavasti tiedettävä helpompikulkuiset reitit. Suora nousu Vuori-Kalajalle on välillä aivan pystysuorassa kalliossa kiipeilemistä. Lisäksi puistossa on todella häikäisevä näköalapaikka, jossa sitten pitää lapsosten kanssa kyllä olla tarkkana. 

Näköalat ja luonto ovat kerta kaikkiaan huikaisevan upeat täällä. En eläissäni ole missään nähnyt niin valtavia, ikivanhoja haapoja. Luonnontilainen erämaaluonto on käynyt harvinaiseksi puupeltojen Suomessa. 

Sitten seuraa isohko kuvapläjäys. Olkaa hyvä! 

Onko teillä vakio-retkikohteita omien mökkienne läheisyydessä? Tai muita retkitraditioita? Tästä on tullut meille yksi jokavuotinen traditio. 

terkuin
Kaisla

Merimerkki vuoren huipulla

Tässä Kalajanvuori tarjoaa 60 metriä korkean pystysuoran kalliopudotuksen Vuori-Kalajan lampeen sekä huikeat näköalat. 

Allekirjoittanutta pelotti. En uskaltanut lähemmäs reunaa korkeanpaikankammoisena. 

Haapalehto, jonka haavat ovat suurimpia koskaan näkemiäni, ehkä satojen vuosien ikäisiä. 

Ikivanhan haavan kaarnaa. 

Tätä voi jo sanoa paimenpuuksi! Halailimme näitä valtavia puita porukalla. 

Kenkä pieni vai puu suuri

Siinäpä se 6o metrin pudotus kuvattuna turvallisesti alhaaltapäin.